Tuulian näkökulmasta

Ajatukseni projektistamme


Projektimme alkoi jännittävästi, Start tapahtuma järjestettiin SAMK:in kampuksella Porissa, jossa toimeksiantajat esittelivät projektejaan. Kaikki projektit kuulostivat kiinnostavilta, haastavilta sekä erilaisilta. Haasteita tulisi olemaan, jokaisessa projektissa.


Hain Rauman Kaupungin projektiin, jossa haluttiin nostaa Rauma viihdeteollisuuden kartalle. Pääsin myös kyseisen projektin tiimiin.

Seuraavaksi oli Kick off tilaisuus, jossa saimme neuvoja tulevaan projektiin. Aloitimme projektin suunnittelun tiimimme kanssa, jonka projektipäälliköksi valikoitui Susanna.


Projekti oli jännittävä ja kehittävä, täynnä haasteita. Viihdeteollisuus ei ollut minulle millään tapaa tuttu, joten ensimmäiseksi se vaati paneutumista. Kun alkoi ymmärtää viihdeteollisuuden maailmaa, aloimme suunnitella miten kohotamme Rauman samalle tasolle kuin Hollywood.

Suunnitelmamme olivat suuria ja mahtavia, mutta todellisuudessa meidän taitomme eivät aivan yltänyt niiden toteuttamiseen, apua tarvittsisiin. Päätimme siis muuttaa suunnitelmaamme ja tehdä toteutuksen hillitymmin ja omalla tavallamme.


Projekti saatiin päätökseen ja toimeksiantajamme vaikuttivat tyytyväisiltä tiimimme ideointiin. Matka oli jännittävä ja täynnä uuden oppimista. Hyvä tiimi ja mahtava projektipäällikkö auttoivat meitä pääsemään tavoitteeseen ja onnistumaan projektissa. Opin paljon uutta tiimityöskentelystä, viihdeteollisuudesta ja haasteiden ylittämisestä. Projekti oli mahtava ja innoittava, Kiitos!


Terveisin Tuulia, Rauma viihdeteollisuuden kartalle- tiimin jäsen

Kommentit

Suositut tekstit